Refleksologia |
|||
Etusivu Refleksologia Hallitus Terapeutit Kurssit Kuvagalleria Jäsenanomus Keskustelupalsta Linkit Yhteystiedot |
REFLEKSOLOGIA - Koko kehon vyöhyketerapia![]()
Refleksologia on vyöhyketerapiahoitoa, joka kohdistuu ensisijaisesti jalkateriin, sääriin, käsiin, korvalehtiin ja kasvoihin. Terapian perusajatuksena on hoitaa ihmisen vaivoja käsitellen keholla sijaitsevia heijastepisteitä ja -ratoja. Ne muodostavat eräänlaisen pienoismallin ihmisestä. Eri kehonosista voi löytää "kuvan" koko ihmisestä heijastejärjestelmänä. Elimistö voi käyttää tuekseen eri puolilla kehoa olevia vaihtoehtoisia järjestelmiä. Niitä käsittelemällä voidaan ihmisen ongelmia myös hoitaa.
Heijasteet keholla
Heijasteet keholla
On osoittautunut, että erilaiset kehon häiriötilat haluavat käyttää tiettyjä vakiojärjestelmiä tuekseen. Esimerkiksi luuston ongelmat käyttävät mielellään jalkaterässä sijaitsevaa heijastejärjestelmää. Näiden järjestelmien käsittelyn lisäksi refleksologi voi auttaa elintoimintojen tasapainottumista mm. erityisten toimintapisteiden kautta. Käytännön työ on osoittanut, että elimistön omat järjestelmät "tulkitsevat" terapeutin antamaa hoitoa ja käyttävät saamaansa hoitostimulanssia elimistön omien tarpeideen mukaan. On kuin luonnolla ja keholla olisi oma viisas prioriteettijärjestelmänsä.
Historia
Refleksologinen tietämys ei ole ristiriidassa vyöhyketerapian kanssa. Käytössämme oleva vyöhyketerapeuttinen ymmärrys on 1900-luvun alussa taltioitu Amerikan intiaaneilta. Tiedot kokosivat lääkärit William Fitzgerald ja Eunige Ingham, jotka sovelsivat havaintojaan mm suun alueen sairauksien hoidossa lähinnä kipujen lievittämiseen hampaan poiston yhteydessä, päänsäryissä jne. Ingham teki tarkat jalkaterän heijastejärjesteslmien kartat jo 20- ja 30 luvulla. Suomessa ja muissa pohjoismaissa harjoitettavan refleksologian kehittäjänä voidaan pitää ruotsalaista Karl-Axel Lindiä, joka on 1970-luvulta lähtien päätoimisesti tutkinut ja kehittänyt hoitomuotoa tehden siitä loogisen kokonaisuuden. Hänen tutkimustensa ansiosta on saatu tehokkaaseen käyttöön lukuisia eri puolilla kehoa sijaitsevia heijastejärjestelmiä. Nykyiset elämäntavat, ihmisen elinolot ja kiire lisäävät heijastejärjestelmien muuntuvuutta. Karl-Axel opettaakin, että hoidon on aina perustuttava hoidettavan henkilökohtaiseen analyysiin. Valmiin kaavan seuraaminen ei riitä. Karl-Axel Lind on kehittänyt myös ihon sähkönjohtamiskykyä hyväksi käyttävän BAS-laitteen. Tämän tarkkuustyökalun avulla pystytään myös sähköisesti paikantamaan hoitopisteet.
Hoidosta
Hoito sopii kaikille ihmisille, vauvasta vaariin. Myös eläimiä hoidetaan refleksologialla. Hoitosuunnitelma laaditaan ottaen huomioon potilaan saamat muut hoidot, lääkitykset yms. Jokainen hoitokerta on kokonaisuus sisältäen neuvontaa, opastusta. Parhaimmillaan hoito on yhteistyötä potilaan kanssa, tähtäimessä oireiden poistaminen ja laadukkaampi elämä. Tyypillisimmin terapeutin luo hakeutuvat moniongelmaiset "jo kaiken kokeilleet" tai henkilöt, jotka tietoisesti haluavat välttää kemiallisia tai tukahduttavia hoitoja. Usein uudetkin asiakkaat osaavat odottaa, että fyysisten oireiden helpottumisen lisäksi hoito laukaisee ahdistusta ja tasapainottaa mieltä. Hoito kestää noin tunnin ja maksaa 35-45 euron väliltä. Hoito suoritetaan yleisimmin käsin tai erityisten heijastepuikkojen avulla. Osa hoitajista käyttää myös Bas-laitetta. Useiden asiakkaiden huolena on erityisesti jalkapohjien käsittelyyn liittyvä mahdollinen kipu. Ammattinsa osaava refleksologi ei aiheuta turhaa kipua ja hoito on muutenkin täysin turvallista. Refleksologit haluavat muistuttaa, että luonto parantaa ja että parhaimmillaankin terapeutti on paranemisen (terveyden) tukija ja avustaja. Mikään hoito ei korvaa terveitä elintapoja, riittävää unta, liikuntaa ja ravintoa.
KoulutusOllakseen Suomen Refleksologit Ry:n jäsen, terapeutilla on oltava riittävä alan koulutus ja myös peruslääketieteen opinnot ja ensiaputaidot. Yhdistyksen päätoiminta on järjestää jatkokoulutusta ja olla linkkinä alan ammattilaisten välillä. Pääopettajana on edelleen Karl-Axel Lind. Refleksologian peruskoulutusta saa Suomessa Medika Nova Oy:stä (www.medikanova.fi)
|
||
Toteutus: Novako |
|||